Madrid 16.11.2010

Museo Reina Sofian Educación -osasto sijaitsee museon uudessa siivessä, kirjaston yläpuolella. Tiistaisin museo on suljettu, joten museon ympäristö oli aamulla rauhallinen. Pedan toimisto on avokonttori, jossa työskentelee noin kymmenen ihmistä. Osaston vastaava on Olga Ovejero, joka hänkin osoittautui vanhaksi tutuksi. Myös Olgan olin tavannut seminaarissa Liverpoolissa. Tosin hän silloin työskeneteli arkeologisessa museossa.

Reina Sofian peda työskentelee neljällä eri osa-alueella, joilla on jokaisella oma vastaava pedagoginsa:

1) Koulut ja opettajat

2) Lapset, nuoret ja perheet

3) Aikuiset (sosiaalisesti suuntautuneet ohjelmat)

4) Saavutettavuus

Näiden neljän pedagogin ja heidän esimiehensä lisäksi osastolla työskentelee tällä hetkellä 2 puolipäiväistä henkilöä ja 3 harjoittelijaa. Kaiken kaikkiaan Museo Reina Sofiassa työskentelee n. 500 ihmistä. Suhteessa tähän määrään pedaosasto on siis todella pieni. Se on kuitenkin vain osa suurempaa osastoa, jonka alue on laajasti "public activities". Pedagogian lisäksi "public activities" järjestää laajemmalle yleisölle tarkoitettuja ohjelmia, konferensseja ja yleisötilaisuuksia. Samaan nippuun kuuluu myös tiedotus ja markkinointi, kirjasto, teatteri ja audivisuaaliset palvelut. Itselleni jäi hieman hämäräksi, mikä ero on "educationilla" ja "public activitiesilla" Reina Sofiassa, mutta oma tulkintani on, että pieni pedaosasto työskentelee formaalimman koulutuksen parissa ja tekee yhteiskunnallista työtä kun taas isompi asiakaspalveluosasto tekee ohjelmistoa koko museon kävijäkunnalle, siis etupäässä turisteille. 

Julia, Natalia ja Olga

Aikuisohjelmista vastaava Julia kertoi, että he pyrkivät ohjelmillaan saavuttamaan paikallisia ihmisiä. Museon lähellä sijaitsevissa kaupunginosissa asuu paljon sosiaalisesti ja taloudellisesti syrjäytymisuhan alla olevia ihmisiä. Heille Museo Reina Sofia ei ole tuttu paikka. Museossa käy vuodesa n. 2 miljoonaa kävijää (!!!), mutta suurin osa heistä on turisteja. (Kuten minä!) Paikallisten ihmisten tavoitaminen on haaste, johon pyritään vastaamaan työskentelemällä sosiaalityötä tekevien kaupungin tahojen ja  järjestöjen kanssa. Uusin yhteistyökumppani on Punainen risti. Myös maahanmuuttajille espanjaa opettavat ryhmät ovat käyttäneet pedaosaston palveluita.
Natalia puolestaan työskentelee Reina Sofian nuorten kanssa. Nuorten ryhmä on nimeltään Equipo (joukkue) ja siihen kuuluu 13 nuorta, jotka tapaavat joka lauantai-ilta museossa. Equipo tekee oman ohjelmansa itse ja he tuottavat myös muille nuorille suunnattua materiaalia ja ohjelmaa, työtapa on siis osallistava samaan tapaan kuin esim. Young Tate.

Santiago ja Victoria

Saavutettavuudesta vastaava Santiago kertoi palveluista ja ohjelmista, joita hän tekee näkö- ja kuulovammaisten sekä kehitysvammaisten kanssa. Nämä ohjelmat vaikuttivat varsin tutuilta: kuvailutulkkausta, viitomakieltä, työpajoja jne.

Santiago, Victoria ja Olga

Victoria on kouluohjelmista vastaava pedagogi (ja kuvassa hieman heilahtanut). Kouluille järjestettävissä työpajoissa käytetään tällä hetkellä enimmäkseen muita taiteenlajeja kuin kuvataidetta. Tanssi, musiikki, teatteri ja runous tarjoavat toisen kielen tulkita taideteoksia. Työskentely tapahtuu sekä museosaleissa että työpajatiloissa. Pääsen huomenna seuraamaan yhden ala-asteen ryhmän tanssipajaa sekä yläasteen ryhmän sanataidetta, josta tehdään performanssi. (Siis jos ymmärsin asian oikein, huomennahan sen nähdään!)

Victoria ja Olga työpöydän ääressä

Senioreita ei Reina Sofiassa nähdän pelkästään kohderyhmänä, vaan myös resurssina. Museolla onkin 30 vapaaehtoistyöntekijää, jotka ovat yli 65-vuotiaita. Nämä järjestävät ja tekevät opastuksia koululaisryhmille. Reina Sofian pedaosaston järjestämiin ohjelmiin osallistuu vuodessa n. 20 000 koululaista. Kaikki palvelut ovat ilmaisia! Koululaisryhmät eivät siis maksa opastuksista tai työpajoista mitään.

Aamupäivän tapaamisten jälkeen lähdin Reina Sofiasta aurinkoiselle kävelyretkelle, joka päätyi Museo del Pradoon. Museon tunnisti paitsi klassisesta rakennuksesta niin sen ympärillä vilistävistä koululaisista ja Renoirin näyttelyyn jonottavista ihmisistä. Tiesittekö muuten, että Espanjan valtion taidekokoelmat on jaettu Museo del Pradon ja Museo Reina Sofian kesken Picasson mukaan? Kaikki taiteilijat, jotka ovat syntyneet vuonna 1881 tai sen jäkeen (siis Picasso ikätovereineen ja häntä nuoremmat) kuuluvat Reina Sofian kokoelmiin ja Picassoa vanhemmat Pradon kokoelmiin.

Skippasin jonon ja suunnistin peruskokoelmiin, joista valitsin espanjalaissen taiteen: Velázquez, Goya, El Greco. Henkeäsalpaavaa! Pradon pitkien salien rautatieasemankaltainen tunnelma oli aika hupaisa. Ihmiset kulkivat kiireisen oloisena ohi El Grecojen ja muiden mestariteosten. Toisaalta, niin se saa ollakin. Nämä teokset kyllä säilyvät täällä ja niitä voi tulla katsomaan aina uudestaan ja uudestaan. Matkalla johonkin toiseen päämäärään. Täytyy tunnustaa kyllä, että vaikka yritin keskittyä espanjalaiseen taiteeseen, minuun kolahti lopulta kovimmin hollantilainen herra. Hieronymus Boschin Maallisten ilojen puutarha -triptyykki oli aivan ihmeellinen. Ei muista nähneeni sitä ennen ja se vaan on niin apokalyptisen leikkisä ja täynnä yksityiskohtia, joiden keksijää ei voi kuin kumartaa. Enkä ihmettele ollenkaan, että museokauppa oli pullollaan teoksesta tehtyjä tuotteita. Jääkaappimagneetit ja silmälasinpuhdistusliinat ovat ihan ymmärrettäviä ratkaisuja sen rinnalla, että museon lapsille suunnattu tuoteryhmä on myös ottanut aiheensa kolmesta kuvasta, joiden aiheet ovat paratiisista karkoitus, maallisten ilojen puutarha ja helvetti! Sittenpä näette!

Bloggaaminen tällaisessa ympäristössä on kieltämättä aika kaukana arjesta. Tosin kuva on otettu illansuussa, kun aloittelin kirjoittamista ja nyt kello on jo yli puolenyön. Siinä välissä tein kävelylenkin Puerta del Solin ympäristössä ja nautin annoksen valkosipulikatkarapuja klassikkopaikassa nimeltä La Casa del Abuelo. Kaukana arjesta sekin!